Kannoottimessujen antia

Ensimmäinen kerta kun pääsin käymään Nurembergin Kanumesse-tapahtumassa. Kajakkeja, kanootteja ja kaikkea melontaan liittyvää oli ripoteltu runsaalla kädellä paikallisen messuhallin osastoille.

Kaupunkina Nurnberg oli hieno, vanha, täynnä historiaa. Ruskea Pegnitz-joki kiemurtelee keskustan halki. Kaupunki oli yöaikaan hienosti valaistu ja vanha keskusta kaupungin muurien sisällä kuhisi elämää pikkutunneille saakka. Keskustorin tapahtumat, historialliset kahvilat ja makkarapaikat tekivät paikasta mieleenpainuvan.

Hotellimme sijaitsi aivan lentokentän vieressä eikä lentokoneiden melua kuulunut, ihme kyllä, juuri lainkaan sisälle huoneeseen. Voin suositella lentokentän Mövenpick-hotellia, joka oli tosi siisti, kohtuullisen hintainen ja hyvien kulkuyhteyksien päässä joka paikkaan. Verratonta oli kulkea kylän pintaan metrolla, joka oli siisti ja turvallisen tuntuinen.

Messujen anti oli muutama mielenkiintoinen uusi mela-, kanootti- ja kajakkituttavuus. Saapa nähdä mitä ensi kausi tuo tullessaan.

Neljäs ja viides melontapäivä

Hieman jalat jäykkänä kiipeilijät nousivat aamulla teltoista ja nautimme aamiaiset pilvisessä mutta tyynessä säässä. Aamupalan laitoimme Höskin kanssa ja jälleen maistui aamupuuro, makkaraleivät ja muut jo tutuksi käyneet herkut. Tänä aamuna erikoisuutena olivat tuoreet paprikat jotka olivat jääneet illan couscousherkusta vahigossa pois. No, tuoreet vihannekset maistuivat leipien päällä oikein mukavilta!

Olimme hyvissä ajoin vuonossa ja tavoitteena oli päästä viimeiseen yöpaikkaan jo pian lounaan jälkeen. Pysähdyimme täyttämään vesipussit vuoripurosta, katsastimme muutaman hienon rantapaikan, seurasimme tovin kahden ilmiselvästi rakastuneen merikotkan puuhia pesällään ja päädyimme varsin makealle hiekkarannalle, jota koristivat jälleen tuhannet ja tuhannet kotilot, simpukat ja rapujen kuoret.

Keittolounaan aikana vesi nousi todella nopeasti ja saimmekin olla jatkuvasti siirtämässä kajakkeja etteivät ne kelluneet nousuveden myötä merelle. Lounaan jälkeen jatkoimme hiljaisissa ja rauhallisissa tunnelmissa kallioiden suojaaman vuonon reunassa. Joku peräpäässä melova kertoi kuulleensa jotain kummallista selkänsä takaa. Pysäytimme häntäpään ja aloimme tutkia ympäristöä. Hetken kuluttua kaksi pyöriäistä ui jonkin matkaa kajakkiemme perässä. Ne päästelivät nokastaan kummallisia nokkaääniä joita useimmat meistä ei ollut aiemmin kuullut. Sitten ne taas häipyivät. Annoin porukan meloa eteenpäin ja jäin odottamaan uudelleen pyöriäisten ilmestymistä. Upeata oli kun ne ilmeisesti tunsivat olonsa jälleen turvalliseksi isomman melojaporukan kadottua ja nousivat pintaan useita kertoja. Kieltämättä, sydän pamppaili kun ne uivat useamman kerran kajakin vierestä sulavin liikkein, kuin rasvattuina. Hieno kokemus!

Tulimme vihreään pikkusaareen josta oli hiukkasen vaikeata löytää tasaista kohtaa teltan pystytykseen. Suojainen satamapoukama näytti auringossa mahtavalta! Ajattelin saaresta sitä kierrettyäni että se oli kuin pikku Britannia! Vehreä, kostea, reunoilta kallioinen ja hieman Britanian muotoinenkin..!?

Kuivattelimme jälleen kamppeita auringossa. Illemmalla teimme pastaa ja pestoa ja jälkiruuaksi suunnittelimme lättyjä. Lettujen paistosta ei tullut kerrassaan mitään. Taikina paloi jatkuvasti pannun pohjaan vaikka paistamassa oli välillä puolenkymmentä kokkia.. Hö. Ei tehnyt vaikutusta kieli pitkällä lettuja odottaviin asiakkaisiin. No korvasimme menetyksen reissun parhaimmilla kahveilla! Illalla sain kuvia hienosta iltaruskosta kun aurinko värjäsi kaukana siintävät vuoristomaisemat upean punaisiksi.

Viides ja viimeinen aamupala näissä merkeissä tuntui hieman haikealta ja puhuimmekin porukalla kuinka mieli olisi tehnyt jatkaa melontaa vielä useamman päivän ajan. Kuitenkin aika oli meloa takaisin Polar Campille ja palata ansaitun suihkun, yhdessä nautitun illallisen ja hyvin nukutun yön jälkeen takaisin arkeen. Päivä sujui kohtalaisessa tuulessa meloen ja pidempiä väyliä ylittäen. Iltajuhlat olivat hillityt, palaute meille oppaille oli positiivista ja aamulla olimmekin Höskin kanssa jo ennen klo kuutta Mo I Ranan - juna-asemalla mistä islantilaisopas palailikin kotiinsa Tromssaan ja minä jatkoin matkaa kohti Oulua.

Kerrassaan mainio reissu jälleen mistä saa kiittää ensinnäkin Roope Roinetta ja Moln - yritystään, muita oppaita, Wilderness Journeys - matkanjärjestäjää ja mukavia asiakkaita joiden kanssa koimme monta ihastuttavaa elämystä Helgelandin vuonoilla!

Kolmas melontapäivä

Aamu oli lämmin ja aurinkoinen. Ajattelin että on astetta hienompi viilinki kun saa kuivateltua kosteat kamppeet rauhassa ennen lähtöä. Heräsin reilusti ennen asiakkaita, kävelin rantakalliolle katselemaan tyyntä merta. Hetki oli ehdottomasti upea.

Laitoimme kajakkien päälle noutopöydän mistä asiakkaat saivat ottaa aamiaisensa. Erikoisuutena tänä aamuna oli hedelmäsalaattia ja vaniljakastiketta! Aamutoimien jälkeen lähdimme melomaan kohti korkeita saaria jotka näkyivät muutaman kilometrin päässä. Rödöyan saarella olisi alueen korkein kohta joka kohoaa suoraan ylöspäin n. 450m merenpinnasta. Tarkoituksemme oli meloa lyhyehkö matka saarelle ja käydä kiipeämässä kallion päälle. Meloimme helpossa säässä saarien välissä, välillä kävimme hakemassa kalastajakylästä vettä, pysähdyimme kerran upealle hiekkarannalle ja saavuimme yöpaikkaan. Matkalla oli kallioseinämä näyttänyt upealta ja ajatuksemme oli että lähdemme kiipeämään heti ruokailun jälkeen.

Teltat pystyyn, hyvä lounas ja lähdimme kävelemään kohti saaren kärjessä sijaitsevaa kalliota. Osa porukasta jäi leiriin. Hauskaa oli rupatella asiakkaiden kanssa matkalla ja polkukin löytyi noin tunnin kävelymatkan jälkeen. Polku nousi jyrkästi ylöspäin ja hitaasti keräsimme metrejä allemme. Maisemat olivat todella upeat matkan varrella ja patikointi tuntui mahtavalta kajakissa istumisen jälkeen! Polku ylös kiemurteli jyrkkää rinnettä pitkin kohti huippua. Ennen huippua oli upea paikka josta saattoi ottaa kuvia kahden kohtisuoraan merestä kohoavan kallion jyrkänteen välistä.

Näkymät huipulta olivat hienot ja asiakkaiden ilmeet huipulle päästessään kerrassaan palkitsevat! Hymy huulilla ja kallion päällä maaten kurkistelimme kielekkeeltä suoraan alaspäin. Ympärillä näkyi kymmenittäin saaria, alapuolella pieni kalastajakylä kirkontorneineen ja muutamia tulitikkulaatikkoa pienempiä laivoja seilasi kaukana merellä. Huippupaikka josta sai yhden parhaimmista koskaan melontareissulla kokemistani elämyksistä.

Joimme ja lähdimme patikoimaan alaspäin. Leiristämme erottui punainen tulitikunpään kokoinen teltta, jota kohti suunnistimme. Lopulta leiri oli edessämme ja päivällinen odotteli Roopen laittamana. Kaikilla patikoijilla oli kova nälkä ja eväät maistuivat taas todella hyvälle. Kasvis couscous ja kahvit päälle oli mitä mainioin tapa toivottaa meidät vaeltajat tervetulleiksi leiriin!

Toinen melontapäivä

Heräsin keskiviikko aamuna levänneenä. Ilma, vaatteet ja luonto oli yöllisen sateen jäljiltä kosteana mutta vuorten takana näkyi kaistale sinistä taivasta ja Svartisen-jäätikön laki kimalteli nousevassa auringossa. Höskuldyr ja Myles olivat laittaneet aamiaisen ja islantilais-skottilaisen aamupuuron jälkeen telttojen ja retkivarusteiden pakkaaminen kävi joutuisasti. Asiakkaat eivät selvästikään olleet ensimmäistä kertaa retkeilemässä; sen verran sujuvaa ja helppoa tuntui olevan toiminta leiriä purettaessa. Iloinen erilaisten murteiden sävyttämä englanninkielinen puhe sorisi taustalla, kun pakkasimme tavaramme, siivosimme jälkemme ja touhusimme itsemme kajakkeihin. Meloessa oli mukava katsella jyrkänteiden reunoilla olevaa elämää. Simpukat, etanat ja erilaiset merenelävät majoittuivat sulassa sovussa vieretysten vuonon aaltojen huuhdellessa niitä kevyesti. Merikotkat kaartelivat yläpuolellamme ja lokit ahdistelivat niitä jatkuvasti. Suojaisilla lahdilla uivat monenlaiset merilinnut poikasineen.

Tultuamme vuonon keskivaiheille huomasin ettää tuuli yltyi takanamme ja aallot kävivät yhä korkeammaksi. Takaa tulevat aallot pyyhkivät reilusti kajakin yli ja matka taittui joutuisasti kun tuuli puhalsi mukavasti lisävauhtia. Osalle porukasta näytti matkanteko maistuvan tuulisissakin olosuhteissa ja ehkä parilla oli kieli ennemminkin keskellä suuta kuin varsinaisesti poskella! Oman mausteensa antoivat melontaan kallioista heijastuvat aallot jotka sekoittivat aalokkoa ja jopa pienestä ristiaallokosta voisi puhua. Rennoin lantein pääsimme kuitenkin ilman kaatumisia rantautumaan. Rantautumis- ja välipalapaikka sijaitsi Napapiirillä. Kohtuullisen erikoisen näköinen pallon muotoinen monumentti kohosi rannassa ja kuviakin otettiin. Lampaat käveleskelivät rantaheinikossa ja pureskelivat laiskan näköisenä nurmea.

Jatkoimme melomista kohti lounaspaikkaa ja seuraavaa leiriä. Matkalla ohitimme kassilohien kasvatusaltaita ja lohia ruokkivan laivan, jonka ruumasta johdettiin kalan ruokaa letkuja pitkin altaisiin. Lohialtaita näytti olevan vuonoissa ja seuraavina päivinä niitä näimme runsaasti lisää.

Erittäin mukavan näköiset olivat sekä lounas että yöpaikka. Lounas oli jälleen islantilais-skotlantilaista slow-foodia ja maistui mainiolle. Yleensä lounaaseen kuului keittoa, leipää, teetä, juustoa ja makkaraa. Lounaat ja päivälliset keitettiin isoilla Var-kattiloilla ja tehokkailla monipolttoainekeittimillä. Jatkoimme melontaa jota tälle päivälle kertyikin n. 25km.

Yöpaikka sijaitsi rauhallisessa niemessä, jossa kumminkin puolen leirialuetta oli vuonon lahdet ja sekä oikealla että vasemmalla puolella meitä suojasivat korkeat kalliot. Suojaisa paikka näytti sopivalta alkaa kuivatella edellisen päivän kostuneita varusteita. Kuitenkin heti ruokailun ja varusteiden levittelyn jälkeen alkoi jälleen sataa ja keräsimme kamppeet telttoihin. Kuuro jäi vähäiseksi ja lämmin iltatuuli kuivatti nopeasti leirin. Tänä iltana sain melko hienoja kuvia leiripaikasta ja melonnastakin viedopätkää. Isot metsähämähäkit viihtyvät edelleen teltassa kaverina..

1. Melontapäivä

Ensimmäiset melkein kaksi päivää meni odotellessa tuulen tyyntymistä. Olisi ollut vastuutonta lähteä melomaan kovassa tuulessa kun asiakkaiden melontataidoista ei ole tarkkaa tietoa. Ainoastaan tiedossa oli että kaikki melojat olivat kokeneita! Tämä on hyvä tietää ja näin ollen kaikki olivat hyväksytty osallistumaan vaativalle melontaretkelle jossa sää saattaa aiheuttaa yllätyksiä. Kuitenkin melontataidot ilmenevät loppujen lopuksi vasta merellä ja erilaisissa olosuhteissa.

Upeita olivat maisemat Helgelandissa. Lähtöpaikkana leirintäalue/mökkikylä oli mainio ja tuulen tyyntymistä odotellessa mukavat mökit, vuonon ympäristö ja sen kalliot olivat erinomainen paikka tutustua asiakkaisiin. Roope Roine käytti asiakkaita pienellä vaelluksella ja sillä aikaa oli helppo laitella ruokaa mökissä. Kokkivuoro lankesikin allekirjoittaneelle useamman kerran kun sitä puolta on tullut harjoiteltua ja töikseenkin tehtyä.

Brittiläisiä asiakkaita oli 5 kpl ja yksi kanadalainen. Osalle asiakkaista Norja ja sen vuonoalueet olivat aiemmin tuttuja. Useampi harrasti monipuolisesti ulkoilua, maastopyöräilijöitä ja vuorikiipeilijöitäkin oli ryhmässä mukana.

Kaikille sopi mainiosti lähtö heti kun tuuli tyyntyi sopivaksi tiistai iltapäivänä. Lähtöä edeltävänä iltana olimme käyneet turvallisuusasioita läpi. Kajakit ja varusteet oli katsottu kaikille sopiviksi, liivit viritelty ja pedaalit säädetty oikeaan kohtaan. Melat oli jaettu ja suuri määrä ruokaa jaettiin asiakkaiden kesken ja iso määrä evästä olikin saatu sopimaan kaikkien kajakkien pakkausluukkuihin.

Lähtöä ennen käytiin läpi pelastautumisohjeet ja toiminta riskikartoituksen mukaan. Vastuu meidän oppaiden välillä jaettiin kaatumistilanteissa ja asiakkaille kerrottiin kuinka toimia erilaisissa onnettomuustilanteissa. Oppaina oli Roope Roineen lisäksi allekirjoittanut, Höskuldur Jönsson Islannista sekä Myles Farnbank Skotlannista. Lähtö sujui mukavasti asiakkaiden totutellessa kulkuvälineisiin. Matka kuitenkin taittui ja melonta maistui pienessä aallokossa kallioiden kohotessa vuonon reunoilta satoja metrejä suoraan merestä. Illan hämärtyessä pääsimme ensimmäiseen leiripaikkaan ja laitoimme heti asiakkaille kuumaa juomaa, pientä iltapalaa ja aloitimme leirin pystytyksen yltyvässä vesisateessa. Muutaman tunnin melomisen, iltapalan ja juoman jälkeen uni maistui mukavasti sateen ropistessa teltan kattoon.

Perillä Hilstadissa

Mittariin tuli n. 860km kotoa Öresvikiin. Matka oli loppuosastaan tosi mielenkiintoinen ja maisemat oli upeita kun päästiin lähelle Mo I Ranaa. Porojakin jolkutteli Ruotsin puolella tiellä ja välillä matka tuntui taittuvan vaivalloisesti.

Nyt on olo mukava kun sai syötyä kunnon eväät, auton parkkiin ja kun vielä suihkussa käyn niin a´vot! Paikka mistä lähdemme on leirintäalue Hilstad Polar Camp , josta järjestetään venereissuja nähtävyyksille, kalastusmatkoja sekä erikoisuutena kotkien ruokintaa. Myös urheilusukellusta järjestetään.

Huomenna iltapäivällä lähdemme melomaan. Lämmintä ja tuulista on luvattu huomiselle, sateista loppuviikoksi. Sääthän on mitä on, varustaudutaan sen mukaan ja nautitaan asiakkaiden kanssa retkestä ja joka hetkestä!

Lähtö aamusella..

Kaikki pitäisi nyt olla matkassa kun aamusella lähden. Teltta, makuupussi, varavaatteet, vesipullot, juomapusiit, eväät. Ruuanlaittovälineet, ea-pakkaus ja vessapaperia ja ibuprofeenia... Minun tuurilla tulen tietysti taas sairaaksi kesken matkan. Viimeksi pidemmällä reissulla Ritsemistä Padjelantaan olin alkumatkasta niin heikossa hapessa että hohhoijaa. Melkein kopteriosastoa. No, jospa nyt selviäis terveenä koko muun perheen sairasteluista huolimatta!

Willy Barents tuntuu mukavan leppoisalta, uskoisin että yllätöksetön kajakki joka tilanteessa.. no se nähdään viikon aikana. Varusteet uskoisin olevan oikeat ja riittävät tälle reissulle. Otin kuitenkin kaiken varalta Sandilinen kuivapuvun matkaan. Turwallisuus ennen kaikkea!

Joten, hojo-hojo, palaamme asiaan! Toivotan itselleni näin internetin välityksellä elämyksellistä melontareissua!

Keko kasvaa..

Melonta on välineurheilua. Joku sanoi että melojan täytyy jatkuvasti suojata itseään joltakin. Jollakin tuli mieleen että ilmasta tuleva vesi, varsinkin jos sitä riittää viikon jokaiselle päivälle olisi tympeää, koska siinähän kastuu! Eräs mietti että jos kaatuu allokossa niin kastuu. Niimpä. Sitte yhen mielestä kun pitää anorakkia päällä, joka ei hengitä, niin kastuu. On se vaikeeta kun aina kastuu vaikka mitä tekisi. Kun nyt nähtävästi kuitenkin kastuu niin ajattelin ottaa nopeasti kuivuvan pyyhkeen mukaan ja lisävarusteeksi Ferrinon joustavan pyykkinarun jossa on pojat kiinnitettynä kätevästi narulle. On muuten märällä neopreenilla ladattuna hieno tuoksukoriste teltan katossa!

Kännykät, videokamerat ja muut systeemit laitan vedenpitäviin pusseihin. Sitä oon miettinyt että mitenkähän sen muovin läpi pystyy kuvaamaan...no se selviää kun kokeilee.

Kun kuitenkin yölläkin melotaan otan mukaan vesitiiviin, tehokkaan ja pitkään kestävän otsalampun, sellaisen jossa on kirkas valo. Sellainen joka puolelle näkyvä kansivalo on myös mukana. Punainen vilkkuva valohan ei ole sallittu vesillä, koska sen voi sekoittaa merimerkkeihin.

Lakki...tai lakkeja täytyy ottaa mukaan. Lierihattu, kalastajanlakki, lippis, karvalakki, pipo, putkihuivi? Joku näistä täytyy valita ja otan vedenpitävän lippiksen, pipon ja putkihuivin. Joku tykkää että lierihattu on paras koska se suojaa auringolta tehokkaasti. Samaa mieltä. Silti tykkään lippiksestä ja tarvittaessa laitan putkihuivin alle suojaamaan niskaa paahtavalta auringolta.

Alusvaatteiksi valitsen coolmaxia ja villaa. Villahan se on kosteanakin lämmintä, eikä tuoksahda tuonela kun niitä muistaa välillä tuulettaa. Taukotakkia pidän kaikilla retkillä mukana ja nykyään on tullut suosittua Primaloftia, joka menee tod. pieneen, kuivuu nopeasti ja on riittävän lämmintä minulle. Berghausilta oli tullut uutuus jossa oli yhdistelty eristäväksi materiaaliksi Primaloftia ja untuvaa. Mahtaa olla seuraavassa Latu ja Polku - lehdessä esittelykin moisesta hybridistä. Äidin kutomat villasukat otan mukaan!

Tänään tällaista, huomenna jotain muuta...

Norjan melontaretken varusteita

Pakkaaminen on mukavaa! Voi haalia mukaan kaikenlaista jota luulee tarvitsevansa reissussa. Pari lakkia, mukavat käsineet, jotain herkkuja ja pitkäputkisia kameroita. Sängyn vieressä on vuori jota aina välillä käy korottamassa, kun muistaa jotain pakollista mukaan otettavaa. Keko kasvaa kunnes se lähes koskettaa kattoa. Jotta pääset sitä purkamaan on melkein ostettava A-tikkaat.

Ajattelin ottaa mukaan melan ja varamelan. Ottaisko semmosen kevyen ja pienen varamelan, joka sopii varamelaksi mutta sillä ei voi meloa. Ehkä otan kaksi melaa joilla kummalakin voi meloa, kummatkin katkaistavalla varrella. Se kevyempi Profiplastin komposiitti-hiilikuituinen sopii hyvin. Isohko lapa, mutta jospa siellä saarten välissä ei tuulisi niin kovasti että ottaisi liiaksi lapaan.

Hetkinen..jos lähtis ensin keräämään ne pakolliset vehkeet jotka piti opetella melontaohjaajakurssille ja joista on sittemmin tullut kerrottua isolle joukolle aloittelevia melojia, messuvieraita tai maksavia asiakkaita: kajakki (Willy Barents), aukkopeitto (Artistic Tour Deck), mela (Profiplast Laguna Carbon), melakelluke, tyhjennyspumppu, melontaliivit (Artistic Bering Sea), hupullinen anorakki, Nookien Extreme-housut ja mitäsitä muuta olikaan... jos huomenna jatkaisi tästä!